Herantis Pharma Oyj toteuttaa onnistuneesti suunnatun osakeannin ja kerää sen tuloksena 8 miljoonaa euroa

Herantis Pharma Plc
Company release 18 joulu 2020 at 1:15 am

TÄMÄN TIEDOTTEEN SISÄLTÄMÄ TIETO EI OLE TARKOITETTU JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA, SINGAPORESSA TAI YHDYSVALLOISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVAISTAISTA.

Herantis Pharma Oyj (“Herantis” tai “Yhtiö“) julkistaa institutionaalisille ja muille kokeneille sijoittajille suunnatun uusien osakkeiden (“Tarjottavat Osakkeet“) osakeannin (“Osakeanti“) tuloksen. Yhtiö tiedotti Osakeannin käynnistämisestä 17.12.2020 julkistetulla yhtiötiedotteella.

Voimakkaan kysynnän johdosta Yhtiön hallitus päätti korottaa Osakeannissa kerättävien bruttovarojen lopullisen määrän noin 8 miljoonaan euroon 6,5 miljoonan euron suunnitellusta alustavasta vähimmäismäärästä. Osakeannissa Yhtiö odottaa laskevansa liikkeeseen yhteensä 2.162.163 Tarjottavaa Osaketta suunnatulla osakeannilla. Tarjottavien Osakkeiden määrä vastaa noin 28,5 prosenttia kaikista osakkeista ennen Osakeantia ja noin 22,2 prosenttia kaikista osakkeista Osakeannin jälkeen. Yhtiön kaikkien osakkeiden lukumäärä Osakeannin jälkeen tulee olemaan 9.757.068.

Tarjottavien Osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on EUR 3,70 vastaten 10 prosenttia alempaa hintaa verrattuna päätöskurssiin Nasdaq First North Growth Market Finlandissa välittömästi ennen Osakeannin käynnistämistä 17.12.2020. Merkintähinta merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakeanti toteutettiin nopeutetussa tarjousmenettelyssä (accelerated bookbuilding) annettujen tarjousten ja Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 8.4.2020 sekä ylimääräisen yhtiökokouksen 2.12.2020 hallitukselle antamien valtuutusten perusteella.

Tarjottavat Osakkeet (ISIN-tunnus FI4000087861) merkitään Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 18.12.2020. Tarjottavien Osakkeiden odotetaan olevan valmiina toimitettavaksi sijoittajille Euroclear Finland Oy:n tai soveltuvasti Euroclear Sweden AB:n kautta maksua vastaan arviolta 22.12.2020.

Herantis aikoo jättää hakemukset Tarjottavien Osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Growth Market Finlandiin ja Nasdaq First North Growth Market Swedeniin. Kaupankäynnin Tarjottavilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq First North Growth Market Finlandissa ja Nasdaq First North Growth Market Swedenissä arviolta 22.12.2020 edellyttäen, että listalleottohakemukset hyväksytään.

Herantiksen toimitusjohtaja Craig Cook kommentoi: “Tämä on jännittävää aikaa Herantikselle ja olemme ilahtuneita siitä, että suomalaiset ja ruotsalaiset osakkeenomistajamme, kuten esimerkiksi Swedbank Robur ja AP4, tukevat meitä edelleen. Toivotamme tervetulleiksi myös Nanoformin sekä muita uusia sijoittajia, mukaan lukien sijoittajia Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Osakeanti vahvistaa, että uraauurtavat lääkeaihiomme, joiden tavoitteena on taudinkulun muuttaminen hermostoon ja imujärjestelmään liittyvissä sairauksissa, ovat houkutteleva sijoitusmahdollisuus. Osakeannilla kerätyt varat mahdollistavat uuden T&K-strategiamme toteuttamisen ja vauhdittavat lääkeaihioidemme kehitystä potilaiden hyväksi. Vuonna 2020 Herantis on kehittynyt merkittävästi ja siirrymme vuoteen 2021 vahvoista lähtökohdista. Tavoitteenamme on saavuttaa merkittäviä virstanpylväitä tulevana vuonna.”

Swedbank AB (publ) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä yhteistyössä Kepler Cheuvreux’n kanssa. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana Suomen lain osalta ja Borenius Asianajotoimisto Oy toimii pääjärjestäjän oikeudellisena neuvonantajana Suomen lain osalta.

Herantis Pharma Oyj
Hallitus

Yhteystiedot lisätietoja varten:

Julie Silber/Gabriela Urquilla

Puh. +46 (0)7 93 486 277/+46 (0)72-396 72 19

Email: ir@herantis.com

———————————

Hyväksytty neuvonantaja: UB Securities Oy, Suomi:  +358 9 25 380 225, Ruotsi: +358 40 5161400

Yrityksen verkkosivusto: www.herantis.com

Herantis Pharma Oyj

Herantis Pharma Oyj on innovatiivinen lääkekehitysyhtiö, jonka monipuolisen ja uraauurtavan lääkeaihioiden tuotekehityksen tavoitteena on pystyä muokkaamaan hermorappeumasairauksien ja imujärjestelmään liittyvien sairauksien taudinkulku. Herantis pyrkii tuomaan lääkekehitykseen perinteisestä poikkeavia lähestymistapoja hoitojen uudistamiseksi. Hyödyntämällä syvällistä tieteellistä ymmärrystä proteostaasin roolista hermorappeumasairauksissa sekä kasvutekijöiden käytöstä imujärjestelmään liittyvissä sairauksissa, Herantis edistää regeneratiiviseen eli uudistavaan lääketieteeseen sekä geeniterapiaan perustuvaa monipuolista tuotekehitysputkeaan. CDNF on biologinen lääkeaihio, jonka toiminta perustuu Parkinsonin taudin ja muiden hermorappeumasairauksien proteostaasiin liittyviin mekanismeihin. Lymfactin on VEGF-C-kasvutekijään perustuva geeniterapia, jonka tavoitteena on palauttaa imujärjestelmän rakenne ja toiminta normaaleiksi syöpähoitoihin liittyvän sekundäärisen lymfaturvotuksen ja muiden imujärjestelmään liittyvien tautien hoidossa. Herantiksen kehitysohjelmat tähtäävät tuomaan uusia kaivattuja innovaatioita näiden tautien hoitoon, jotta taudinkulkua voitaisiin muokata siten, että taudin etenemistä voitaisiin hidastaa, se voitaisiin pysäyttää tai jopa kääntää taudin kulku. Herantiksen osakkeet ovat listattuna Nasdaq First North Growth Market Finland sekä Nasdaq First North Growth Market Sweden -markkinapaikoilla.

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tämä yhtiötiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka eivät ole historiallisia tosiseikkoja vaan lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tulevaisuutta koskevat lausumat koskevat muun muassa Herantiksen tulevaa taloudellista asemaa ja liiketoiminnan tulosta, yhtiön strategiaa, tavoitteita, tulevaa kehitystä tai odotettuja sääntelymuutoksia niillä markkinoilla, joilla yhtiö toimii tai pyrkii toimimaan. Joitakin tulevaisuutta koskevia lausumia voi tunnistaa ilmaisuista “aikoo”, “arvioi”, “ennustaa”, “jatkaa”, “mahdollinen”, “odottaa”, “ohjeistus”, “olettaa”, “pitäisi”, “saattaa”, “suunnittelee”, “tähtää”, “uskoo”, “voisi” tai näiden ilmaisujen kieltomuodoista ja vastaavista ilmaisuista.

Luonteeltaan tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja johtuvat olosuhteista, jotka joko tapahtuvat taikka eivät tapahdu tulevaisuudessa. Tulevaisuutta koskevat lausumat eivät ole takeita tulevasta kehityksestä ja ne perustuvat moniin oletuksiin. Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos, mukaan lukien yhtiön taloudellinen asema ja maksuvalmius sekä yhtiön toimialan kehitys saattavat poiketa olennaisesti siitä ja olla heikompia kuin mitä näissä yhtiötiedotteen tulevaisuutta koskevissa lausumissa on kuvattu tai esitetty. Tekijöitä, mukaan lukien riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi riskit liittyen Herantiksen strategian toteuttamiseen, riskit ja epävarmuudet liittyen Herantiksen lääkeaihioiden kehitykseen ja/tai hyväksyntään, käynnissä oleviin ja tuleviin kliinisiin tutkimuksiin ja odotettuihin koetuloksiin, kykyyn kaupallistaa lääkeaihioita, teknologian muutoksiin ja uusiin tuotteisiin Herantiksen mahdollisilla markkinoilla ja toimialalla, Herantiksen toimintavapauteen niihin tuotteisiin liittyen, joita se kehittää (ja jota esimerkiksi kilpailijoiden patentit voivat rajoittaa), kykyyn kehittää uusia tuotteita ja parantaa olemassa olevia tuotteita, kilpailuvaikutuksiin, muutoksiin yleisessä taloudellisessa tilanteessa ja toimialan olosuhteissa, ja oikeudellisiin, hallinnollisiin ja poliittisiin tekijöihin.

Lisäksi vaikka Herantiksen historiallinen liiketoiminnan tulos, mukaan lukien yhtiön taloudellinen asema ja maksuvalmius sekä sen toimialan kehitys, joilla yhtiö toimii, ovat johdonmukaiset tämän yhtiötiedotteen sisältämien tulevaisuutta koskevien lausumien kanssa, nämä tulokset tai tapahtumat eivät välttämättä anna viitteitä tuloksista tai tapahtumista tulevilla ajanjaksoilla.

Tärkeä huomautus

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkaiseminen olisi lainvastaista. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa ((EU) 2017/1129) tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

Tämä tiedote on suunnattu vain henkilöille, (A) jotka ovat Yhdysvaltojen ulkopuolella; (B) joiden asuinvaltio on Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa ja jotka ovat kokeneita sijoittajia (asetuksen (EU) 2017/1129 (“Esiteasetus“) artiklan 2(1)(e) mukaan); ja (C) Yhdistyneen Kuningaskunnan osalta (i) Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act), vuoden 2005 määräyksen (“Määräys“) 19 (5) artiklan (Financial Promotion) mukaisille sijoitusalan ammattilaisille tai (ii) korkean varallisuusaseman yhtiöille (high net worth entity); ja (iii) muille Määräyksen 49(2) artiklan mukaisille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt yhdessä “Asiaankuuluvat tahot“). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tullaan tekemään ainoastaan Asiaankuuluville tahoille. Kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella.

Tämä tiedote ei ole arvopapereiden myyntitarjous Yhdysvalloissa. Osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai rekisteröintiä koskevaa poikkeusta Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain (U.S. Securities Act 1933, muutoksineen) mukaisesti. Yhtiö ei ole rekisteröinyt, eikä sen tarkoituksena ole rekisteröidä, mitään osaa mahdollisesta tarjouksesta Yhdysvalloissa, eikä sen tarkoituksena ole tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Liite