Terveydenhoidon suorat maailmanlaajuiset kustannukset lähestyvät kymmentä biljoonaa dollaria.
Entä sitten? Aivojamme ei ole tarkoitettu hahmottamaan valtavan suuria lukuja. On yhtä helppoa lausahtaa ”biljoona” kuin ”miljardi” tai ”miljoona”, ja sanat kuulostavat hämäävän samalta (ja englannin ”billion” on suomeksi ”miljardi”, mikä ei auta asiaa). Joten kun hiljattain kerroin yleisölle lääkekehityksestämme, halusin antaa konkreettisen esimerkin sen mahdollisesta merkityksestä. Konkreettisin keksimäni vertauskohde oli mikäs muu kuin paljon kiistelty, valtavan budjetin vaativa muuri USA:n etelärajalla.
CDNF, yksi lääkeaihioistamme, pyrkii pysäyttämään Parkinsonin taudin etenemisen. Kuka tahansa voi sairastua Parkinsonin tautiin: se on aivosairaus, jonka vuotuinen kustannustaakka on 50 miljardia dollaria sisältäen sekä suorat että epäsuorat kustannukset. USA:n ja Meksikon välisen muurin budjetiksi on arvioitu 25 miljardia dollaria. Toisin sanoen, Parkinsonin aiheuttamilla kustannuksilla voitaisiin rakentaa kaksi USA-Meksiko-muuria joka vuosi. Eli Trumpin presidenttikauden aikana kahdeksan muuria (16, olettaen että hänet valitaan uudestaan).
Vaikutusmenkanisminsa perusteella CDNF voisi toimia myös Alzheimerin taudin hoidossa. Ja Alzheimeriin verrattuna jopa Parkinsonin tauti kalpenee. Alzheimerin aiheuttama vuosittainen kustannustaakka lähestyy biljoonaa eli tuhatta miljardia dollaria. Koko USA-Meksiko-muuri rakennettaisiin yhden viikon Alzheimer-taakalla!
Herantiksella olemme käyttäneet 20-30 miljoonaa dollaria tuodaksemme innovatiivisen CDNF-lääkeaihion satunnaistettuun, lumekontrolloituun kliiniseen tutkimukseen Parkinson-potilaissa. Prekliinisten tulosten perusteella CDNF voisi jopa pysäyttää taudin etenemisen. Vaikutusmekanisminsa ansiosta CDNF voi toimia myös muissa hermorappeumasairauksissa mukaan lukien Alzheimer. Vaikka kehityshankkeemme epäonnistuisi, mikä ei ole lääkekehityksessä harvinaista, se olisi tuottanut valtavan määrän tieteellistä aineistoa hyödyttämään tulevia projekteja.
Vaihtoehtoisesti tuolla rahalla olisi saanut kolmisen kilometriä muuria, mikä riittäisi suojelemaan newyorkilaisia Keskuspuiston oravilta ja pesukarhuilta (mutta vain joko itä- tai länsipuolella Manhattania). Omasta mielestäni olemme sijoittaneet rahat järkevämmin.
Herantis Pharma kehittää lääkkeitä, jotka perustuvat uraauurtavaan tieteelliseen tutkimukseen, kuten CDNF Parkinsonin taudin hoitoon sekä Lymfactin lymfaturvotuksen hoitoon.